Uutiset

Omatoiminen varautuminen?

19.09.2019

Tämän päivän Forssan lehdessä oli hyvä mielipidekirjoitus nk. kotivarasta ja jokaisen omatoimisesta varautumisesta.  

Täällä Humppilassa suunnitelluista korjaustöistä pyritään ilmoittamaan aina etukäteen tekstiviestein (edellyttäen että meille on ilmoitettu oikea nro asiakastietoihin), mutta esimerkiksi verkostovuototapauksissa tai sähkökatkon sattuessa vedenjakelu saattaa keskeytyä joksikin aikaa yllättäenkin. Siksi kotivara. :)

KOTIVARA RATKAISU HÄIRIÖTILANTEISIIN

Nimimerkki “Terveisiä Pekolanraitilta” kirjoitti 17.9.2019 Forssan Lehdessä vesikatkosta ja siitä ettei saanut edes juomavettä. 

Tähän on, helppo ratkaisu! KOTIVARA! Kotivara on häiriötilanteen varalle koottu käsivarasto ruokaa ja juomaa, mutta myös muita kodin päivittäistarvikkeita. Kotivaraa tarvitaan esimerkiksi, jos kauppaan ei pääse sairastumisen vuoksi, kelitilanne on huono, pitkän sähkö- tai vesikatkon vuoksi. Kotivara on osa omatoimista varautumista. Kotivara ei ole erillinen hätävarasto, vaan tuotteita käytetään ja kierrätetään koko ajan.

Kokoa mieleinen, mutta toimiva kotivara sellaisista säilyvistä elintarvikkeista, joita käytät muutenkin. Mieti myös, mitä ja miten voit laittaa ruokaa sähkökatkon aikana. Kotivaraa voi tarvita monenlaisissa elämäntilanteissa, siksi siitä huolehtiminen helpottaa arjen sujumista. Kotivaraan kuuluu esimerkiksi 3 litraa juomavettä / henkilö / vuorokausi juomavedeksi, jolloin lyhytaikainen vesikatko ei haittaa.

Ihmisen tulee pystyä toimimaan 72 tuntia omillaan oman kotivaransa turvin.

Tähän järjestetään MAKSUTONTA 2 tuntia kestävää koulutusta nimeltään “72 tuntia -koulutus” esimerkiksi edustamani tahon puolesta.

Saku Rouvali / koulutuspäällikkö, Hämeen Pelastusliitto ry”

Aikaisemmat uutiset

09.01.2024Verkostovetemme laadusta
17.11.2023TILANNE OHI / Loimaan veden antama veden keittokehotus
31.10.2023Muistutus: Älä jäädytä vesimittaria!
10.08.2023Vesimittarien lukupyynnöt 31.8.2023
10.07.2023KORJATTU / Sähkökatko Murron vedenottamon alueella
28.04.2023Tilinpäätös 31.12.2022
13.12.2022KORJATTU / Vuoto 13.12.2022 Murron alueella
07.11.2022Muistutus: Minimoi viemäriin laskettavan veden määrä sähkökatkon aikana!
03.11.2022Muistutus: Voit käyttää hanavettä myös lyhyen sähkökatkon aikana
02.11.2022Muistutus: Varaudu mahdollisiin vedenjakelun katkoihin ennalta
31.10.2022Muistutus: Ethän laske lämpimän käyttöveden lämpötilaa liian alas?
28.10.2022TÄRKEÄ: Mahdollisen sähköpulan vaikutuksista vesihuoltoon Humppilassa
11.10.2022TÄRKEÄ: Vedenjakelu sähkökatkojen aikana
29.07.2022Nimitysuutinen
27.05.2022Asiakaskirje 27.5.2022
17.05.2022Hinnastot päivitetty
12.05.2022TÄRKEÄ: Vesikatkoista tiedottaminen
29.12.2021Vedenjakelualueet vedenottamoittain
05.12.2021Kireä pakkanen saattaa jäädyttää vesijohtosi ja vesimittarisi
29.10.2021Muistathan juoksuttaa juomavetesi?
28.07.2021Asiakaskirje 28.7.2021
22.06.2021Yhtiökokouksen 22.6.2021 päätöksiä
02.06.2021Tietosuojaselosteet päivitetty
01.06.2021Uima-altaiden täytöt ym. normaalista poikkeava vedenkäyttö
01.06.2021Riskienhallintasuunnitelma WSP käytössä
19.05.2021Toimiva vesihuolto on kunnan hyvinvoinnin perusta
10.12.2020Asiakaskirje 9.12.2020
01.12.2020Olemme muuttaneet
02.11.2020Toimi oikein: maskit sekajätteeseen!
08.10.2020Voit käyttää hanavettä turvallisin mielin
08.10.2020Vesilaskumme luentaohjetta
20.07.2020Asiakaskirje 20.7.2020
31.05.2020Veden kulutuksen lisääntyminen keskustan alueella
06.04.2020Vesilaskujen maksuaikajärjestelyt
01.04.2020Vesimittarien luenta siirtyy
26.03.2020Vesimittarien asennukset ja muut putkiasennustyöt keväällä 2020
16.03.2020Toimitilamme suljettuna toistaiseksi
16.03.2020Voit käyttää hanavettä turvallisin mielin
01.03.2020Vastaanota vesilaskusi jatkossa sähköisenä
19.09.2019Jätevesilaskutuksesta
19.09.2019Omatoiminen varautuminen?
04.09.2019Tietosuojaselosteen päivitys 4.9.2019
21.03.2019Asiakaskirje 21.3.2019
13.03.2019Mitä vuotovesi maksaa?
13.03.2019Älä lotraa!
21.01.2019Miksi vesiputket jäätyvät kun pakkanen laskee?
07.12.2018Venttiileitä kadoksissa?
07.12.2018Uutiskirjeiden lähetys toimii jälleen
26.08.2018Kuivuuden vaikutus vesistöihin
24.05.2018Asiakasrekisterimme tietosuojaseloste
22.03.2018Asiakaskirje 22.3.2018
12.05.2017Asiakaskirje 12.5.2017
12.05.2017Nimitysuutinen
10.03.2017Putkiston "kuntokartoittajia" liikkeellä
15.09.2016Pohjavesien suojelusuunnitelmien päivitys
05.10.2015Vesilaskutuksesta
08.09.2015Osakkeidemme ostotarjouksista
03.08.2015Piha-alueiden kastelusta
12.06.2015Uusi asiakas-/verkostohallintaohjelma käyttöön elokuun aikana
26.03.2015Asiakaskirje 1/2015
01.01.2015Etäluettavien vesimittarien asennukset
26.11.2014Muutokset arviolaskutukseen
11.11.2014Veden arviolaskutus, tiedottamisesta
23.10.2014TÄRKEÄ: Sähköpostiosoitteiden muutos paikallisessa puhelinyhtiössä
22.09.2014Vesimittarien suojaus / pakkanen
27.08.2014Hyvityslaskujen maksamisesta
31.07.2014Ukkonen ja vesikatkot
26.06.2014Maksamattomat vesilaskut
16.06.2014Ei lääkkeitä viemäriin!
24.05.2014Helle lisää vedenkulutusta
22.05.2014Liity postituslistallemme, tiedottamisesta
22.05.2014Uudet toimitilat!
22.05.2014Uudet kotisivut avattu!